Salsanamia-kansi

Salsaa ipanoille – wow!

Varoitus! Salsanamia-levy saattaa aiheuttaa salsamaniaa!

Buena Vista Social Club sai aikaan varsinaisen salsahuuman Suomessakin 2000-luvun taitteessa. Ry Cooderin tuottama levy löysi myös Suomessa laajan fanipohjan ja innoitti meidät jopa tanssimaan salsaa. Ipanapa Recordsin uudelleen julkaisema Salsanamia-levy on mitä parhain tapa ujuttaa oman nuoruuden salsainnostus myös jälkikasvun levylautaselle.

Alun perin lattaribändi Salsanamin tekemä lastenlevy ilmestyi vinyylinä jo vuonna 1989. Kun vuosia kateissa olleet master-nauhat vihdoinkin löytyivät viime syksynä, ei Ipanapa Records voinut muuta kuin julkaista mainion menolevyn uudelleen Henkka Niemistön masteroimana.

Salsanamia

”Levy yhdistelee lapsille ja lapsenmielisille suunnattuja, suomenkielisiä lorutteluja kuubalaisen musiikin parhaimpiin rytmeihin. Yhdistelmä toimii edelleen, 25 vuotta levyn alkuperäisen julkaisun jälkeen”, tiivistää mainiosti Ipanapa Recordsin Alex Nieminen Salsanamia-levyn hengen.

Levy on todellakin loruttelun huumaa! Suurimman osan mainiosta sanoituksista on tehnyt Kaija Pispa.

Olit jo salsan ystävä tahi et, niin tämä levy sinusta sellaisen tekee!

Mikä sinusta on hyvää lastenmusiikkia? Kaikkien 1.5. mennessä alle kommentoiden kesken arvomme yhden Salsanamia-levyn!

Salsanamia

Kuvat Salsanamia ja Ipanapa Records.

Salsanamin villeihin rytmeihin pääset TÄÄLTÄ.