DSC_0047

Askartele joulukalenteri

Joulukuu on jo nurkan takana, on aika kaivaa joulukalenteri esiin. Punaisen Ristin pahvinen kalenteri on meillä jo avattu ja kuvat nähty, koska utelias pikkutonttu löysi sen keittiön pöydältä. Ensi vuonna tiedän piilottaa paremmin.

Onneksi on tämä toinenkin kalenteri, jonka teimme tytöille viime vuonna.

 

DSC_0044

  1. Pohjana on Ikean kuusikangas.
  2. Mieheni viritti kankaan nitojan avulla tiukasti puukehyksiin, jotka hän nikkaroi rimoista.
  3. Ompelin kuuseen 24 pientä nappia.
  4. Pujotin varovasti kaikkiin nappeihin villasukan tai -lapasen. Niin varovasti, että sukan voi ottaa vielä joku päivä käyttöön taas.
  5. Jokaiseen sukkaan sujautan iltaisin pienen aarteen.

DSC_0045

Mietin myös ompelevani kuuseen suoraan 24 paritonta sukkaa ja lapasta. Melkein sen verran niitä tuolta kaapista löytyisi. Mutta sitten osa kalenterin hauskuudesta jäisi puuttumaan, nimittäin joka päivä tyttöni saa valita joulukoristepussukasta yhden joulukoristeen, jonka hän saa ripustaa sukan tai lapasen tilalle kuuseen, kun “luukku on avattu” ja aarre noukittu.

Näin lapset näkevät, kuinka monta päivää, eli sukkaa, on vielä jouluun.

Kalenteri oli aivan huikea menestys viime vuonna.

Sukkiin olen ostanut pieniä paperikääreisiä herkkuja, rusina-askeja, tarroja, pinnejä, pompuloita, askarteluvälineitä (kuten helmiä) ja kaikenlaisia pikkuleluja, joita olen löytänyt kirpputoreilta. Mitään ihmeellistä sen ei tarvitse olla. Viime vuonna suurin ilo oli joulukoristeen valinta ja ripustus kuuseen.

DSC_0048

Luomutsi

Luomutsi

Olen kahden tytön äiti ja päästäni pyörällä oleva luomumaailmassa luovija. Vanhemmuus sai minut tutkailemaan ympärillämme vaanivia kemikaaleja. Tämä blogi kertoo tutustumisestani luomuun huulirasvapuikko ja hedelmäsosetölkki kerrallaan.

Ota yhteyttä: merja(a)mediakeiju.fi